Kun olin nuori haaveilin aina asumisesta maalla suurperheen äitinä. Ainakin 5 lasta.

Sitten elämä kuljetti ja puoliso löytyi sekä lapsia 2.  Ajattelin, että yhden jos vielä sais. Kolmas raskaus oli  niin raskasta aikaa, että ilmoitin heti tämän riittävän. Kun lapset kasvaa minulle iskee taas vauvakuume. Ystävät nauttivat teinilapsistaan ja aikuisten omasta ajasta. Ja minä haaveilen edelleen suurperheestä.

Sitten kun eteeni tupsahti ikäviä asioita, tuttuja lapsia jäi orvoksi, alkoi mielessäni muhia ajatus toisten lasten auttamisesta. Sen ajatuksen siivin lähdimme asioita selvittämään ja päädyimme oman kaupungin pride-valmennukseen. Ja sitten ilmoittauduimme halukkaiksi tarjota koti jollekin pienelle lapselle jos sellaiselle tarvetta ilmenee. Nyt siis jännittyneenä odotan mitä elämällä on minulle ja perheelleni varattuna. Mahtaakohan minusta tulla joskus oikeasti suurperheen äiti?